[hunspell-fi-devel] Sanastonkeruusovellus - muutoksia käytössä

Harri Pitkänen hatapitk at cc.jyu.fi
Mon Apr 10 23:46:41 EEST 2006


Sanastonkeruusovelluksen ohjeistus on edelleenkin ollut viimesyksyisessä 
tilassa, joka ei enää vastaa nykyistä ja tulevaa toimintamalliamme. Koska 
sovellusta edelleen silloin tällöin joku on näyttänyt käyttävän, korjasin 
ohjesivulla olevia ohjeita vastaamaan paremmin nykytilaa. Sovellus on 
edelleen hyödyllinen (lisäsin sinne itsekin äsken kolme sanaa) mutta sitä 
pitää käyttää hiukan eri tavalla kuin ennen. Erot vanhoihin sääntöihin ovat:

- Ne, joilla on oikeudet sanalistojen jälkikäsittelyyn (luokittelu yms.) 
voivat edelleen ottaa rennosti ja olla käyttämättä oikeuksiaan. Sovellukseen 
kertyvä sanasto suodatetaan myöhemmin (ehkä kesäkuussa?) Voikon läpi ja 
tunnistamattomat sanat käsitellään jollakin tarkoituksenmukaisella tavalla.

- Sovellukseen lisätään vain sanoja, joita Voikko ei tunnista. Siispä Voikon 
asentaminen on toistaiseksi välttämätöntä, jos sovellusta haluaa järkevästi 
käyttää.

- Yhdyssanoja saa lisätä, samoin kuin taivutettuja muotoja. Edelleenkin on 
tietysti hyödyllistä laittaa sana perusmuotoon, mutta vain jos Voikko ei 
tunnista perusmuotoa.

- Sanojen laittamisessa oikeaan sanaluokkaan ei tarvitse olla turhan tarkkana, 
vaikka tietysti on suotavaa laittaa ne oikeaan luokkaan jos osaa.

- Jos törmäät sanaan, josta Voikko ei tunnista kaikkia taivutusmuotoja, voit 
lisätä tunnistamatta jääneen muodon sovellukseen vaikka sana muuten olisikin 
jo sanastossa.

Tietysti jos huomaa, että Voikko systemaattisesti hylkää tietyntyyppisiä 
yhdyssanoja (tai jotain vastaavaa), on turha alkaa mekaanisesti syöttää 
tällaisia sanoja sovellukseen. Parempi on vain kirjoittaa asiasta tänne 
postituslistalle. Sama koskee tilanteita, joissa Voikko hyväksyy virheellisiä 
sanoja.

Suosittelisin, että kaikki ne jotka mahdollisesti jo käyttävät Voikkoa 
normaalissa kirjoitustyössään ryhtyisivät käyttämään tuota sovellusta aina 
kun törmäävät tunnistamatta jääneisiin sanoihin. Niitä kyllä nimittäin löytyy 
paljonkin vaikka tavallisessa tekstissä ne näyttävät olevan harvassa. 
Esimerkiksi tässä sähköpostiviestissä oli vain yksi tunnistamaton sana.

Sovelluksen etusivulla olevat lyhyet ohjeet ovat edelleen korjaamatta, en 
ehtinyt katsoa missä tiedostossa ne majailevat.

Harri



More information about the devel mailing list