[hunspell-fi-devel] Pieni muutos julkaisuaikatauluun

Harri Pitkänen hatapitk at cc.jyu.fi
Tue Jul 25 16:13:51 EEST 2006


Päivä on edelleen sama kuin ennenkin eli 13.8. Mutta paketoijien työn 
helpottamiseksi osa komponenteista voidaan jo nyt katsoa valmiiksi, koska 
niistä ei bugeja ole enää useaan viikkoon löytynyt. Siispä sillä 
edellytyksellä, että mitään pahoja ongelmia ei löydy, Voikon 1.0 -versioon 
tulee mukaan

- tmispell-voikko 0.4.3, joka on ollut jakelussa jo kesäkuun 16. päivästä
  lähtien,
- libvoikko 1.0, jonka julkaisin juuri äsken sekä
- oo2-voikko 1.0, jonka julkaisen tämän illan aikana

Lisäksi Malagasta suositellaan käytettäväksi versiota 7.4 tai 7.5. 
Suomi-malagaan on vielä aikaa tehdä muutoksia, katsotaan vaikka reilun viikon 
päästä sen lopullista paketointia. Ehkäpä sillekin voi laittaa versioksi 
0.7.1 alun perin ajatellun 0.7.0:n sijaan, niin emme sitten turhaan sido 
Voikon ja Suomi-malagan versioita toisiinsa.

Älkää nyt kuitenkaan mainostako näitä erillisten komponenttien 1.0 -versioita 
vakaina, vaikka ne sitä luultavasti ovatkin. Ajatus on se, että nämä voi nyt 
paketoida ja ihmiset voivat niitä testailla, ja jos kaikki sujuu hyvin niin 
13.8. sitten ilmoitamme että Voikko 1.0 on julkaistu ja se koostuu näiden 
komponenttien näistä versioista. Aikaa on nyt varattu runsaasti kun monet 
kuitenkin ovat kesälomilla eivätkä välttämättä ehdi paketoimaan tai 
testaamaan juuri elokuun alussa.

Debian/Ubuntu -paketeista malaga ja tmispell-voikko ovat varmaankin valmiit 
eivätkä tarvitse enää päivityksiä. libvoikon laitan jakoon tuota pikaa.

Harri



More information about the devel mailing list