[voikko] Libvoikko ja Microsoft Visual C++ 2008 Express Edition

Harri Pitkänen hatapitk at iki.fi
Sun Oct 4 15:02:35 EEST 2009


Nyt kun malaga-kirjastoa ei enää tarvita, en malttanut olla kokeilematta, 
kuinka suuri vaiva olisi saada libvoikko käännettyä Microsoftin 
C++-kääntäjällä. Homma oli paljon helpompi kuin olin odottanut.

Muutama ihan oikea bugikin libvoikosta löytyi tuota tehdessä. Nämä bugit eivät 
ilmeisesti aiheuta ongelmia GCC:tä käytettäessä, mutta ajattelin varmuuden 
vuoksi julkaista libvoikosta ensi viikon aikana korjauspäivityksen. Voihan 
olla, että jollain vähemmän testatulla GCC:n versiolla bugit aiheuttavat 
oikeitakin ongelmia.

Valmiiksi käännetty kirjasto, lisäosa OpenOffice.orgiin ynnä muuta asiaan 
liittyvää on sijoitettu osoitteeseen

  http://www.puimula.org/htp/ooo/voikko-win/3.1.20091004/

Tarvitaan vielä jonkin verran viimeistelyä sekä paljon testaamista ennen kuin 
voidaan sanoa, että Windows olisi jälleen Voikon kannalta tuettu 
käyttöjärjestelmä. Itse en todennäköisesti ehdi tähän enempää paneutumaan. 
Mitään bugeja ei kuitenkaan enää ole tiedossani, joten lähtökohdan pitäisi 
olla aika hyvä, jos joku Windows-kehittäjä haluaa tästä jatkaa ja 
viimeistellä Voikon julkaisukuntoon.

Harri



More information about the voikko mailing list