[voikko] Suomi-malagan seuraavan version julkaisusta

Harri Pitkänen hatapitk at iki.fi
Thu Aug 12 17:37:03 EEST 2010


Suomi-malagan edellisestä julkaisusta on kulunut kolmisen kuukautta, eli voisi 
hiljalleen alkaa valmistautumaan seuraavaan versioon. Ajattelin, että sopiva 
julkaisupäivä versiolle 1.7 voisi olla 16.9.2010 eli neljä kuukautta 
edellisestä.

Suomi-malagan kehitys on nykyään varsin varovaista, joten pitkää testausaikaa 
ei tarvita. Muutama päivä riittää. Toukokuun jälkeen perussanastoon ei ole 
kovinkaan paljon muutoksia tullut. Pieniä bugeja on korjattu ja noin sata 
uutta sanaa lisätty, ei muuta. Sanaston viemää muistitilaa on kuitenkin 
teknisillä muutoksilla saatu pienennettyä kymmenisen prosenttia. Tällä 
säästetään noin megatavun verran muistia, mikä on ihan mukava parannus. Myös 
nopeutta oikolukuun on luultavasti tullut hiukan, mutta tätä en ole vielä 
mitannut.

Lääketieteellinen sanasto jälleen kasvanut merkittävästi, ja samalla myös 
matemaattisten alojen sanastoon on tullut laajennusta. Muutkin erikoissanastot 
ovat hiukan kasvaneet. Lääketieteellisen sanaston pitäisi nyt olla 
kohtuullisen kattava mm. Suomessa käytössä olevien lääkeaineiden osalta. Se 
saattaa siis jo olla ihan vakavaan käyttöön soveltuvana. Jos vastaavan haluaa 
ostaa Microsoft Wordiin, niin se näyttää Lingsoftilla maksavan 250 euroa. Eli 
mikäli omaan käyttöön tarvitsee tällaista sanastoa, OOo+Voikko on varmasti 
kokeilemisen arvoinen yhdistelmä.

Valmiita erikoissanastoja voi hakea täältä testattavaksi tai ihan oikeaankin 
käyttöön, ei niissä luultavasti mitään ihmeempiä bugeja ole:

  http://www.puimula.org/htp/testing/voikko-snapshot/

Harri



More information about the voikko mailing list