[voikko] Uusia ominaisuuksia libvoikossa ja Webvoikossa

Harri Pitkänen hatapitk at iki.fi
Sun Dec 4 14:45:06 EET 2011


Julkaisin aiemmin tällä viikolla libvoikosta version 3.4rc1. Lopullinen versio 
on tarkoitus julkaista kahden seuraavan viikon kuluessa.

Tässä versiossa on mukana muutamia muutoksia kieliopin tarkistukseen. 
Merkittävin uusi tarkistus liittyy puuttuvien verbien havaitsemiseen. Vastaava 
ominaisuus on tuttu niille, jotka ovat käyttäneet kieliopin tarkistinta 
Microsoft Officessa. Olen kuitenkin yrittänyt tehdä tästä tarkistuksesta 
mahdollisimman varovaisen, eli pyrkinyt siihen, että vain todellisista 
virheistä varoitettaisiin. Muitakin lisätarkistuksia on lisätty, ja vanhoissa 
tarkistuksissa olleita virheitä on korjattu.

Olisi hienoa, jos mahdollisimman moni ehtisi testata uutta versiota. Jos 
teillä on käytettävissä pitkähköjä tekstiasiakirjoja (graduja tai vastaavia), 
voisitte tarkistaa ne libvoikon uusimmalla testiversiolla ja ilmoittaa, jos 
Voikko antaa vääriä varoituksia oikein kirjoitetuista virkkeistä. Tähän ei 
yleensä kulu kuin muutama minuutti, mutta löytetyt bugit ovat aina arvokkaita.

Uusi versio libvoikosta on asennettu myös Webvoikkoon, joten tarkistinta voi 
testata myös siellä asentamatta mitään omalle koneelle.

Harri



More information about the voikko mailing list