[voikko] WWW-sivujen siirto Githubiin

Harri Pitkänen hatapitk at iki.fi
Sun Jul 28 23:00:33 EEST 2013


Noin vuosi sitten Voikko-projektin lähdekoodit siirrettiin Githubiin. Tämä 
siirto sujui ongelmitta, ja vuoden kokemuksen perusteella voin olla siihen 
melko tyytyväinen.

Julkisten WWW-sivujen osalta siirsin silloin ainoastaan Wiki-sivut, mutta 
staattiset HTML-sivut ovat edelleen sekä versioinnin että varsinaisen WWW-
palvelun osalta SourceForgessa. Odotin, ettei näitä tarvitsisi siirtää. Nyt 
kuitenkin julkaistessani viimeisimpiä lähdekoodipaketteja havaitsin, että 
SourceForge tarjoaa latauksen yhteydessä mainoksia, jotka tarkoituksellisesti 
on tehty hämäämään ihmissilmää. Esimerkiksi sellaisia, joissa on valkoinen 
tyhjä yläosa ja alaosassa vihreä laatikko, jossa nuoli ja pelkkä teksti 
"Download". Kuten voitte arvata, tämä "Download" vie jonnekin aivan muualle 
kuin halutun lähdekoodipaketin lataukseen. Pahimmillaan tällaisia mainoksia on 
näkynyt kolmekin kappaletta samanaikaisesti.

Vaikka lähdekoodipakettien jakelu ja WWW-sivut eivät suoranaisesti olekaan 
toisistaan riippuvia, luottamukseni SourceForgeen on nyt niin matalalla 
tasolla, että haluan siirtää WWW-sivut ennen kuin niille aletaan ujuttaa 
tavalla tai toisella vastaavanlaista mainontaa. Olen aloittanut siirron 
valmistelun tänään.

Projektimme WWW-sivujen osoite on viimeiset seitsemän vuotta ollut 
voikko.sourceforge.net, mutta nyt tätä joudutaan muuttamaan. Jotta vastaavassa 
tilanteessa ei tulevaisuudessa tarvittaisi osoitteen muutosta, olen asettanut 
uuden sivuston osoitteeksi voikko.puimula.org. Näin siirto onnistuu helpommin, 
jos Github myöhemmin syyllistyy samankaltaiseen hämäysmainontaan.

Teknisesti sivujen julkaisu tapahtuu Githubin Pages-toiminnon avulla. Sivut 
ovat repositoryssä voikko/voikko.github.io, johon kirjoitusoikeudet ovat 
samoilla neljällä henkilölle kuin mm. corevoikko-repositoryyn.

Tarkoitus ei ole alkuvaiheessa tehdä muuta kuin kopioida sivut sellaisenaan ja 
järjestää uudelleenohjaus vanhasta osoitteesta uuteen. Tämä uudelleenohjaus 
tehdään sivukohtaisesti niin, että vanhat linkit toimivat niin pitkään kun 
SourceForge on pystyssä ja jatkaa palvelunsa tarjoamista.

Githubissa sivujen muokkaaminen käy entistä kätevämmin, koska muokkaukset voi 
halutessaan tehdä suoraan Githubin WWW-liittymän kautta. Entinen 
päivityssysteemi lakkasi olemasta kätevä sen jälkeen kun SourceForge esti 
sivujen automaattipäivityksen versionhallinnasta, eli viitisen vuotta sitten.

HUOM! Siirto ei vielä ole valmis, osa sisällöstä puuttuu, eli vanha osoite on 
edelleen se virallinen. Lähetän uuden viestin kun uudelleenohjaukset on 
toteutettu ja uusi sivusto on valmis käytettäväksi. Kirjoitan myöhemmin myös 
suunnitelmistani lähdekoodipakettien jakelun suhteen. Jos haluatte kommentoida 
nykyisiä suunnitelmia, kannattaa reagoida nopeasti.

Harri



More information about the voikko mailing list