[voikko] Voikko 5 vuotta

Harri Pitkänen hatapitk at iki.fi
Sat Aug 13 11:05:14 EEST 2011


Voikon version 1.0 julkaisusta tulee tänään kuluneeksi tasan viisi vuotta. 
Olisi ollut hauska juhlistaa asiaa vaikkapa julkaisemalla libvoikosta ja 
Suomi-malagasta uudet versiot tai päivittämällä www-sivuja, mutta 
valitettavasti en ole ehtinyt lainkaan valmistautua asiaan.

Uuden version arvoisia parannuksia on kyllä kertynyt, mutta julkaisut taitavat 
nyt jäädä syyskuun puolelle.

Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat olleet mukana Voikon kehityksessä ja 
jakelussa, jotkut koko tämän viiden vuoden ajan. Itse ainakin olen tuloksiin 
varsin tyytyväinen. En edes yritä ennustaa, mitä seuraavan viiden vuoden 
aikana saavutetaan. Varmaa on kuitenkin, että kehitys jatkuu. Sanasto 
päivittyy tasaiseen tahtiin ja uusia ominaisuuksia on tulossa.

Konkreettisia suunnitelmia edes seuraavan vuoden ajalle en uskalla paljon 
tehdä. Tällä hetkellä eniten kiinnostavat erinäiset Webvoikkoon liittyvät 
asiat sekä kieliopin tarkistimen maltillinen parantelu. HFST:n osalta tilanne 
vaikuttaa myös lupaavalta. Odottelemme vielä tuloksia pohjoissaamen 
oikolukijan testauksesta. Jos se osoittautuu pohjoissaamen Hunspell-toteutusta 
paremmaksi, voidaan HFST-sanastojen tuki ottaa mukaan vakaisiin libvoikon 
versioihin.

Harri



More information about the voikko mailing list