[voikko] Paikannimet
Jukka K. Korpela
jkorpela at cs.tut.fi
Wed Nov 26 11:02:07 EET 2014
2014-11-26 10:48, Timo Tuominen kirjoitti:
> Pohdin, mikä olisi paras lähestymistapa paikannimien analysointiin.
Tavallisimmat paikannimet ja yleensä erisnimet voidaan katsoa osaksi
yleiskieltä, ja niitä onkin mukana Voikossa. Mutta mitä enemmän lisätään
erisnimiä, sitä isommaksi kasvaa riski, että oikoluku hyväksyy
virheellisiä muotoja esimerkiksi siksi, että virkkeen alussa on väärin
kirjoitettu sana, joka sattuu olemaan erisnimi. Paikannimethän saattavat
olla myös yleisnimiä tai yleisnimien murre- tms. muotoja.
Samasta syystä lisääntyy riski, että oikoluku merkitsee yleisnimen
virheelliseksi ja on sitä mieltä, että se pitäisi kirjoittaa isolla
alkukirjaimella.
> Tarvitsisimme ratkaisun Helsingin seudun paikannimien taivutusmuotojen
> tunnistamiseen.
Nimiä on sen verran paljon ja niiden yhteydessä edellä kuvatut riskit
ovat todellisia, joten sopivalta vaikuttaisi sellainen lähestymistapa,
että nimet lisätään erilliseen sanastoon, jonka saa halutessaan mukaan.
>Ongelmaksi on jäänyt pääkaupunkiseudun paikannimet,
> joiden taivutusta voikko ei osaa. Onko tällaiset erisnimet rajattu pois
> projektin scopesta, ja jos ei, niin miten sellaiset saisi lisättyä?
> Meillä on käytössä monipuolisesti kaupungin tietokantoja, joista saamme
> paikannimiä irti jos tällaisesta olisi apua!
Suurimmaksi osaksi nimien taivutus on varmaankin säännöllinen, mutta
pitäisi kuitenkin merkitä, eli tarvittaisiin ehkä ohjelma, joka
päättelee nimen muodosta (loppuosasta) sille taivutusluokan. Ja pienelle
osalle nimistä pitäisi sitten korjata toisenlainen taivutus.
Olen kyllä sen verran tietämätön Voikon sielunelämästä, etten tiedä,
onko siinä mahdollisuus määritellä sanoille jonkinlainen oletustaivutus
sanan loppuosan mukaan. Silloin vain poikkeamat pitäisi käsitellä. Tosin
niitä voi olla aika paljon. Esimerkiksi -i-loppuiset nimet kai pitäisi
ihan ihmisen käydä läpi, arvioiden, missä nimissä i vaihtuu
taivutuksessa e:ksi ja missä ei. Ja siinä voisi ehkä jopa joutua joskus
kilauttamaan kaverille.
Yucca
More information about the voikko
mailing list