[voikko] Sakki yhdyssanan jälkiosana
Jukka K. Korpela
jukkakk at gmail.com
Wed Apr 8 22:19:13 EEST 2020
ke 8. huhtik. 2020 klo 22.03 Teemu Likonen (tlikonen at iki.fi) kirjoitti:
>
> Kieltämättä kaikenlaisia "pellesakkeja", "yliopistosakkeja",
> "ruotsalaissakkeja" eli mihin hyvänsä ihmisryhmään viittaavia sanoja
> syntyy hyvinkin vapaasti. Näitä tulee ja menee ainakin arkiviestinnässä.
> Mielelläni sellaiset pitäisi mukana oikoluvussa, mutta voi kai olla eri
> mieltäkin arkisen tyylin vuoksi. Vaikeaa.
>
Sana ”sakki” itsessään on vielä Kielitoimiston sanakirjankin mukaan
arkikielinen, mutta jostain syystä siinä ei ole Joukahaisessa vastaavaa
lippua, joten sana menee oikoluvusta läpi, vaikka on valittuna normaali
suomi. Eiköhän sakki-sanan voisi merkitä arkiseksi (puhekieliseksi), sillä
juhlapuheen tai väitöskirjan tekstiä tai jopa normaalia uutistekstiä
tarkistettaessa sen olisi syytä jäädä haaviin.
Tämä on kuitenkin eri asia kuin yhdyssanojen tunnistus. Minusta olisi aivan
sopivaa, että oikoluku huomauttaa sanasta ”tyttösakki”, mutta sitä pitäisi
kohdella kuten poikasakkia, siis ilmoittaa sanan arkikielisyydestä, ei
siitä, että koko sanaa ei tunnisteta (jolloin saattaa myös tulla joukko
huvittaviakin korjausehdotuksia).
Jukka
-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: <http://lists.puimula.org/pipermail/voikko/attachments/20200408/4ffd75e0/attachment-0001.html>
More information about the voikko
mailing list